Hyppää sisältöön

Aamupalalla

Keitä kahvit, istu alas ja provosoidu. Ajatuksia maailmasta, ilmiöistä ja ihmisyydestä.

  • Home
  • Blogi
  • Kuka?
  • Instagram
  • Twitter
  • Tellonym

Home

Aamupalalla

Keitä kahvit, istu alas ja provosoidu. Ajatuksia maailmasta, ilmiöistä ja ihmisistä.

Ajatuksia

Podcast

Ansioluettelo

Haastatteluita ja julkaisuja

Minä

Politiikka

Shortsikausi = korkattu Mää oon semmonen läpeensä verbaalinen rakastaja. Sanat on mulle lähes kalleinta pääomaa, se kaikista tärkein ja tarkin väline, jolla voi aivokemiasta tehdä konkreettisesti jäsenneltäviä totuuksia. Kieli on niin puhtaan pyhästi pullollaan ilmaisuvoimaa, etten keksi juuri kauniimpaa asiaa kuin valita toista varten juuri ne sanat, jotka hänelle nyt kuuluu sanoa. Rakastan kääriä rakastettuni verbaaliseen kultapaperiin, se tuntuu olevan työni ja tehtäväni. Elämässäni omituisin seikka on se, että en oo koskaan ollut äitin näkönen kenenkään lähisuvun jäsenen mielestä, mutta mun veli sen sijaan on yksimielisesti äitin näkönen. Edeltävästä huolimatta minä ja veli sitten kuitenkin ollaan objektiivisesti toistemme näköisiä ilman mitään vastaväitteitä. Sekin on omituista, että luulin lähes vuosikymmeniä syntyneeni tähän maailmaan vahingossa, mutta totuus sitten olikin, että äiti ihan haluamalla halusi lapsen 19-vuotiaana. Ja sitte synnyin minä. Asentaja näytti mulle taannoin Rodney Mullenin, iänikuisen skeittilegendan, haastattelun. En tiiä pitikö sen olla jokin kevyt video, mutta mulla se nyrjäytti ihan tarkoittamatta jotain sijoiltaan. Siinä haastattelussa nimittäin Mullen puhui siitä, kuinka skeittaaminen ei oo ikinä ollu sille tavoitteellista toimintaa jonkin ulkoisen menestyksen vuoksi, vaan hän on aina skeitannut puhtaasti skeittaamisen ilosta. Hän kuvaili monisanaisesti sitä riemua, mikä hänessä kuplii, kun hän saa tehdä, harjoitella, oppia, olla luova. En seuraa mitään sellaisia tilejä, joiden pääasiallinen tarkoitus on postata kirjoista. Jos haluan voida hyvin, en seuraa mitään mikä aiheuttaa pahaa mieltä ja paineita, ja siksi kirjatilit on pannassa. Musta tuntuu jo muutenkin että oon aivan epäkelpo äikänope ku luen vuodessa vaan jotain 10-20 kirjaa, mut kirjatilien kattominen syöksee mut kaiken lisäksi semmoseen riittämättömyydentunteen kurimukseen, että parempi kattoa lähinnä koiravideoita ja outoja meemejä. Herrasväki, seuraa tiedotusasia: Oulun vasemmiston kunnallisjärjestö esittää mua eduskuntavaaliehdokkaaksi!!! 🔥 Sitähän sanotaan, että vanhemmiten ihminen alkaa muistuttaa yhä enemmän omia vanhempiaan. Mun iskä on iän kaiken ollu semmonen sohvaan nukahtelija. Aina alkuillasta se on kattovinaan telkkaria, mutta kohtapuoliin se kattookin telkkaria silmäluomiensa läpi ja kohisee suu auki. Sitte ku siltä kysyy että nukutko, se vastaa silmät kiinni että en. Sitte se jatkaa kohisemista, ja ku muut olohuoneessa olijat on viitisen kertaa kysyny naurusta tiristen että nukutko, niin se ei jaksa enää vastata että EN vaan ärtyneenä tupisee viltin sisästä, että on se perkele kumma ku ei saa omassa talossa nukkua. Iskän mielestä mitään tästä edellä mainitusta ei tietenkään koskaan tapahu. Asioita, joiden äärellä mietin, että tässä on kaikki mitä ikinä saatan tarvita: Asioita, joita säilytellä pöydillä ja ikkunalaudoilla (järjestyksessä vasemmalta): isomummun jäämistöstä haalittu ruskea ruukku, ripsiäisistä toipuva peikonlehti, joskus lahjaksi saatu muumipurkki, hyvin porskuttava palmuvehka, tuparilahjaksi saatu mysteerikasvi, keski-maan kartta ja kolmen euron kirpparilamppu. Näin vaaleanpunaista meillä on iltaisin, kun aurinko laskee perämereen.

Share this:

  • Twitter
  • Facebook

Instagram

Shortsikausi = korkattu
Mää oon semmonen läpeensä verbaalinen rakastaja. Sanat on mulle lähes kalleinta pääomaa, se kaikista tärkein ja tarkin väline, jolla voi aivokemiasta tehdä konkreettisesti jäsenneltäviä totuuksia. Kieli on niin puhtaan pyhästi pullollaan ilmaisuvoimaa, etten keksi juuri kauniimpaa asiaa kuin valita toista varten juuri ne sanat, jotka hänelle nyt kuuluu sanoa. Rakastan kääriä rakastettuni verbaaliseen kultapaperiin, se tuntuu olevan työni ja tehtäväni.
Elämässäni omituisin seikka on se, että en oo koskaan ollut äitin näkönen kenenkään lähisuvun jäsenen mielestä, mutta mun veli sen sijaan on yksimielisesti äitin näkönen. Edeltävästä huolimatta minä ja veli sitten kuitenkin ollaan objektiivisesti toistemme näköisiä ilman mitään vastaväitteitä. Sekin on omituista, että luulin lähes vuosikymmeniä syntyneeni tähän maailmaan vahingossa, mutta totuus sitten olikin, että äiti ihan haluamalla halusi lapsen 19-vuotiaana. Ja sitte synnyin minä.
Asentaja näytti mulle taannoin Rodney Mullenin, iänikuisen skeittilegendan, haastattelun. En tiiä pitikö sen olla jokin kevyt video, mutta mulla se nyrjäytti ihan tarkoittamatta jotain sijoiltaan. Siinä haastattelussa nimittäin Mullen puhui siitä, kuinka skeittaaminen ei oo ikinä ollu sille tavoitteellista toimintaa jonkin ulkoisen menestyksen vuoksi, vaan hän on aina skeitannut puhtaasti skeittaamisen ilosta. Hän kuvaili monisanaisesti sitä riemua, mikä hänessä kuplii, kun hän saa tehdä, harjoitella, oppia, olla luova.
En seuraa mitään sellaisia tilejä, joiden pääasiallinen tarkoitus on postata kirjoista. Jos haluan voida hyvin, en seuraa mitään mikä aiheuttaa pahaa mieltä ja paineita, ja siksi kirjatilit on pannassa. Musta tuntuu jo muutenkin että oon aivan epäkelpo äikänope ku luen vuodessa vaan jotain 10-20 kirjaa, mut kirjatilien kattominen syöksee mut kaiken lisäksi semmoseen riittämättömyydentunteen kurimukseen, että parempi kattoa lähinnä koiravideoita ja outoja meemejä.
Herrasväki, seuraa tiedotusasia: Oulun vasemmiston kunnallisjärjestö esittää mua eduskuntavaaliehdokkaaksi!!! 🔥
Aamupalalla, Create a website or blog at WordPress.com
  • Seuraa Seurataan
    • Aamupalalla
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Aamupalalla
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Kopioi lyhytlinkki
    • Ilmoita sisällöstä
    • View post in Reader
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...