Hyppää sisältöön

Aamupalalla

Keitä kahvit, istu alas ja provosoidu. Ajatuksia maailmasta, ilmiöistä ja ihmisyydestä.

  • Home
  • Blogi
  • Kuka?
  • Instagram
  • Twitter
  • Tellonym

Home

Aamupalalla

Keitä kahvit, istu alas ja provosoidu. Ajatuksia maailmasta, ilmiöistä ja ihmisistä.

Ajatuksia

Podcast

Edellinen blogi

Haastatteluita ja julkaisuja

Minä

Politiikka

Share this:

  • Twitter
  • Facebook

Instagram

Meikä istuu kymmenen tuntia viikossa autossa pelkkiä työmatkoja. Välillä ajan ite ja välillä pääsee työkaverin kyytiin. Eilen olin vänkärinä, ku oli aamulla vähän yheksän jälkeen näin ihana auringonnousu siikajoella. Liikkuvan auton kyytistä pitää ottaa noin viiskyt kuvaa että edes yks niistä on sattumalliselta asetelmaltaan sopivassa suhteessa tärähtänyt ja tarkentunut. No tässä se yksi kuva nyt on.
Tavanomainen arkiaamu klo 7.25. Hän lähössä kaheksaksi töihin. Minä lähössä kotiin viereiseen rappuun laittautumaan ja siitä kymmeneksi töihin. Sitähän äkkiseltään luulis, että on hirmu kätevää asua rakkaansa kanssa naapureina. Mutta ihan samalla tavalla mulla kämppä pölyyntyy ja huonekasvit nuutuu tossa viereisessä rapussa ku vaikka kymmenen kilometrin päässä. Mun osoitteessa on pimeää noin 25 päivää kuukaudesta.
Opettajana päätyy monta kertaa viikossa puhumaan oppilaiden kanssa jostain ihan muusta ku omasta opetettavasta aineestaan. Sellainen kai se kasvattamisen luonne on. Tänään puhuin teinien kanssa feminismistä, vallasta ja seksitautitestien välttämättömyydestä. Kasiluokkalaisille ois ollut ohjelmassa väittelyitä. Käytiin yhen tehtävän verran läpi perustelemista, mut sitte päätin, että koska minä en jaksa opettaa ettekä te jaksa opiskella, katotaan jotain. Sentään perjantai.
Ensimmäinen lomanjälkeinen työpäivä. Kerralla taas päätyyn asti, kun opetustuntien perään on kaupunginhallitus. Vähän mietin eilen epäröiden, että olikohan kolmen viikon loma riittävästi vai syöksynkö saman tien burnikseen ku avaan työpaikan oven. Mutta äläkäähän mittään: ainakin toistaiseksi on ihan levollinen ja kykenevä olo. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että vallitsevista olosuhteista johtuen kokoustan kotisohvalta kylpytakki päällä. Vaikka kaipaankin jo nyt kasvokkaisia kontakteja politiikkakollegojen kanssa, niin on tässä omat hyvinvoinnin aspektinsa, ettei mun tarvi työpäivän perään näivettää itteäni loisteputkien paisteessa kolmesta kuuteen tuntia skarppia esittäen. Pandemia-aika on sallinut sen, että politiikkaa voi hoitaa ilman housuja, eikä siitä joudu ongelmiin.
En tiiä onko se hyvin kuvaavaa mun pakko-oireisuuden osalta vaiko jotain jäänteitä mun teini-iän rajatietokirjallisuuden suurkulutuksesta, että jotkut vuodet tuntuu jo ennakoivasti numeroina merkittävämmiltä ku toiset. Numerona 2021 tuntu vuosi sitten mulle hyvin merkityksettömältä ja mitäänsanomattomalta. Vuosi vuosien paradigmassa. Nyt taas sanon, vuoden viimeisenä päivänä, että helekkari minkälaiset noin 365 päivää. Tuskin on ollut elämässäni aiemmin toista tämmöstä vuotta, jonka aikana niin moni asia ois mennyt perustavanlaatuisesti uusiksi.
En usko että tästä juuri pehmeämmäksi muuttuu olotila, että herää omassa rytmissään jouluvalojen oranssiin hehkuun hyvin nukkuneena ja lämpimänä. Ulkona hento lumisade ja aamun kajo. Naapuri pukkaa pihatiellä lunta. Vieressä tuhilastaa ja hitaasti aukoo silmiään rakas ihminen. Keittiöstä kuuluu iskän kolistelua, siellä se laittaa jouluaamiaista valmiiksi. Turvan ääniä.
Aamupalalla, Create a website or blog at WordPress.com
  • Seuraa Seurataan
    • Aamupalalla
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Aamupalalla
    • Mukauta
    • Seuraa Seurataan
    • Kirjaudu
    • Kirjaudu sisään
    • Kopioi lyhytlinkki
    • Ilmoita sisällöstä
    • View post in Reader
    • Hallitse tilauksia
    • Pienennä tämä palkki
 

Ladataan kommentteja...