Kirja-arvostelu: Pieni elämä

Samaan tapaan kuin klassikkokirjoihin on pelottavaa tarttua niiden statuksen vuoksi, ovat isot ja paksut kirjat jokseenkin luotaantyöntäviä yhtä lailla. Viime keväänä jääkiekkomaalivahti Kevin Lankinen räjäytti potin kirjakauppojen hyväksi, kun hän paljasti parhaillaan lukevansa Hanya Yanagiharan teosta Pieni elämä (2015). Varsinaisesti koen oman uteliaisuuteni heränneen vasta useiden muidenkin kuulemieni lausuntojen myötä. Monenlaiset lukijat ovat kehuneet teosta jopa suorastaan ylisanoin, joten kirja pääsi ennen pitkää lukulistalleni. Mutta kuten jo tuossa vihjasin, teokseen tarttuminen ei ollut helppoa. Vaikka samoissa kokoluokissa pyörivä Donna Tarttin Tikli (2013) oli vaikuttava lukukokemus ja kaikin puolin mieleenpainuva tarina, tuntui silti vastenmieliseltä ryhtyä lukemaan kirjaa, jota ei jaksa kannatella yhdellä kädellä. Hiljattain oli kuitenkin taivuttava: puolisoni luki Pienen elämän ja sanoi, että hän syö hatullisen paskaa, jollen muka pidä siitä. Siinä oli riittävän painokas arvio kirjan vaikuttavuuden puolesta.

Ostin sitten kirjan itselleni ja totesin jo ensimmäisten sivujen jälkeen, että ostosta tuskin tarvitsee katua. Voin silti hyvin ymmärtää, miksi kirja saattaisi tuntua jonkun mielestä tylsältä noin ensimmäiset parisataa sivua. On ihan odotettavissakin, että yli 900-sivuisesta järkäleestä ensimmäiset muutamat sadat sivut ovat niin ikään pohjustusta varten. Näin on asian laita Pienessä elämässäkin. Minua hitaahko alku ei vaivannut, sillä henkilöhahmot tuntuivat alusta lähtien kiinnostavilta erilaisine ongelmineen, lähtökohtineen ja perhetaustoineen. Pystyin silti lukiessani elävästi kuvittelemaan, kuinka 15-vuotias minä olisi haukotellut suurieleisesti ja miettinyt, että ketä helvettiä kiinnostaa lukea New Yorkin (eli itselleni täysin tuntemattoman kaupungin) kaupunginosista tai nuorten amerikkalaismiesten (eli itselleni täysin tuntemattoman ihmistyypin) elämistä. Määrittelisinkin asian mieluusti niin, että tämän tapaisen bildungsromanin eli pitkäjänteisen kasvukertomuksen viehätys avautuu vasta sitten, kun lukijan oma uteliaisuus ja ymmärrys maailmasta on kasvanut riittäviin mittoihin.

Kirjan pituuden ja kuulemieni tyytyväisten myhäilyjen perusteella saatoinkin olettaa, että henkilöhahmoihin, dialogiin ja hahmonkehitykseen on luultavasti panostettu erityisellä tavalla. Näin onkin: jo heti alussa käy ilmi, mitkä ovat kunkin keskeisen hahmon määrittävät persoonallisuuden piirteet ja mitkä ovat hahmoille tyypillisiä tapoja toimia. Tyydyttävä johdonmukaisuus edeltävissä on mielestäni yllättävän harvinaista, mitä romaaneihin tulee. Itse pidän henkilöhahmolle luonteenomaista toimintojen jatkumoa melko tärkeänä sen osalta, voinko pitää kertomusta uskottavana. Tästä samasta syystä vihasin Nälkäpeli-kirjoja niitä lukiessani, koska Katniss on kertakaikkisen ailahteleva, persoonaton, epäjohdonmukainen ja hatarasti laadittu henkilöhahmo.

Pieni elämä on kerronnan rakenteeltaan jopa epämiellyttävän koukuttava kirja. Pieniä totuuden palasia päästellään päivänvaloon siellä täällä juuri sillä tavoin, että lukija joutuu raivolla kahlaamaan teosta eteenpäin saadakseen tietää lisää. Teos kutittaa ainakin itsessäni juuri sitä samaa kohtaa, mitä murhamysteeridokumentitkin – jotain kamalaa on tapahtunut, enkä kerta kaikkiaan voi levätä, ennen kuin tiedän kaiken. Sellainen teos, joka saa minut lukemaan liki tuhat sivua viikossa, ei voi olla kovin huono.

Teoksen osalta kovasanaisempi puolisoni kuvailisi kirjan genreä termillä surkuporno. Sillä tarkoitetaan siis kirjaa tai elokuvaa, jonka juonenkäänteillä oikein lypsetään lukijasta tai katsojasta irti itkua ja ahdistuksen tunteita. Itse olen paatunut surkupornon kerskakuluttaja, sillä jollain tavalla pidän siitä, kun kirja tai elokuva saa minussa aikaan voimakkaita ahdistuneisuuden tunteita. Tarkemmin ottaen olenkin ehkä kyltymätön katarsiksen tavoittelija: ahdistavissa kirjoissa on parasta se, kun voi elämyksen jälkeen palata elämään omaa, varsin tavallista elämäänsä. Pieni elämä tarjosikin oikein megakatarsiksen. Omat ongelmani tuntuivat suorastaan herttaisen yhdentekeviltä sen jälkeen, kun olin saanut luku-urakan päätökseen. Vaikka luenkin mielelläni ihmisen pahuudesta, epäonnisista sattumuksista, mielenterveyden järkkymisistä ja onnettomuuksista, yllätyin silti hiukan, miten pahoin teos pääsi ihoni alle. Kaikista kylmäävimpien kohtausten jäljiltä saatoin maata tunteja sängyssä yrittäen nukahtaa, mutta en tietenkään kyennyt, koska teos vaivasi mieltäni niin epämiellyttävällä tavalla. Siitä on Pieni elämä kyllä epätavallinen teos, että moista reaktiota en ole kirjasta saanut kuunaan.

Mielestäni kuitenkaan yksikään ahdistava juonenkäänne ei tapahdu niin sanotusti turhaan tai silkan järkyttämisen varjolla. Onhan teoksessa toki paljon kaunistakin, mikä tasapainottaa kurjuuden määrää. Mielestäni teos kertoo ylipäätään totuudenmukaisen sanoman elämästä: kullakin on oma reittinsä, eikä elämässä valitettavasti ole minkäänlaista reiluutta sen suhteen, kenelle lankeaa millainenkin osa. Pieni elämä on nimenä jopa kivuliaan kuvaava. Temaattisesti teos on jollain tapaa sekä ajankohtainen että ajaton. Henkilöhahmoille tapahtuvat asiat kattavat nykyihmiselle tuttuja ongelmia: mielenterveysongelmia, yksinäisyyttä, seksuaalisuuden pohdiskelua ja perhesuhteita. Toisaalta keskiössä on myös iänikuinen valttikortti, rakkaus. Rakkauden parantava voima sekä sen puutteen aiheuttamat tuhot muodostuvat teoksessa keskeisiksi käännekohdiksi.

Olen kuullut useiden lukijoiden kuvaavan lukuelämystään niin, että teos on jopa muuttanut heidän elämänkatsomustaan ja suhdettaan maailmaan. Aivan noin mahtipontisesti en itse kuvailisi lukemisen jälkeisiä tunnelmiani, mutta on moisissa kokemuksissa varmasti ihan perääkin. Tulin lukiessani useaan otteeseen miettineeksi elämää ja sen epäreiluutta. Uskon tavoittaneeni jotain sellaista ihmisyydestä, josta en ole aiemmin tiennyt aivan kaikkea. On ainoastaan kourallinen kirjoja, jotka ovat saaneet minussa aikaan vastaavia ajatuksia, mikä on mielestäni melko poikkeuksellisen kirjan merkki.

Tästä alaspäin seuraa juonipaljastuksia. Älä jatka lukemista, mikäli haluat säästyä!

Eniten kipua lukuprosessin aikana epäilemättä aiheuttaa päähenkilöksikin luokiteltavan Jude St. Francisin henkilöhahmon menneisyys ja menneisyyden tapahtumien aiheuttamat seuraukset. Teoksen voisi äkkiseltään luulla kertovan neljän nuoren miehen aikuistumisesta New Yorkissa, mutta mitä pidemmälle teos etenee, sen varmemmin ainakin itselleni tuli tunne, että muut henkilöhahmot ovat olemassa ainoastaan tukeakseen Juden tarinaa. Sikäli ymmärrän ratkaisun jättää muut henkilöhahmot nopeasti taka-alalle, koska kukaan ei lukisi 2500 sivun romaania nuorista miehistä – suunnilleen sen verran sivuja varmasti vaatisi teos, joka käsittelee kaikkien keskeisten hahmojen elämänkaaret alusta loppuun. Toisaalta kuitenkin jotkut niin ikään keskeiset hahmot jäivät mielestäni liian ohuiksi. Malcolm Irvine esitellään jo kirjan alkusivuilla, mutta lopulta lukija saa tietää hänestä kovin vähän ja melko pintapuolisia asioita. Siksi en juurikaan surrut Malcolmin kuolemaa, vaikka menetykseksi se oli eittämättä tarkoitettu.

Vaikka henkilöhahmojen elämää ja kasvua olikin mielenkiintoista seurata ja vaikka polut olivatkin uskottavia ja samaistuttavia, yksi seikka vaivasi minua loppua kohti enenevissä määrin. Teoksessa esitellään varmasti toistakymmentä enemmän tai vähemmän keskeistä hahmoa, joista lopulta kaikki ovat urallaan menestyneitä mestareita. Jude tahkoaa rahaa lakifirmassa, Willem on maailmankuulu näyttelijä, JB on jo elinaikanaan arvostettu taiteilija, Malcolm on sikarikas arkkitehti, eikä Haroldilla ja Juliallakaan varsinaisen huonosti mene. Vähäpätöisemmät sivuhenkilötkin ovat joko töissä jollakulla edellä mainituista ja siten rypevät rahassa tai ovat muutoin menestyksekästä väkeä. Mielestäni henkilöhahmojen suorastaan ylitsevuotava vauraus syö hiukan pohjaa teoksen muulta teemalta, joka henkilöiden urat poislukien yrittää mielestäni sanoa, että elämä on sattumia täynnä eikä kukaan valitse kohtaloaan. Toisaalta varakkuudella on toisenlainen temaattinen pointti: ulkoiset menestyksen merkit eivät millään muotoa takaa, että ihminen voisi hyvin.

Suhtaudun raiskaukseen juonenkäänteenä melko vastahakoisesti, sillä mielestäni siitä on tullut halpa keino järkyttää yleisöä. Raiskaus kirjassa tai elokuvassa tuntuu usein siltä, että koska kirjoittaja ei keksi enää mitään pahempaa, kaikista järeintä keinoa on ylikäytettävä sumeilematta. Seksuaalinen väkivalta on kammottava asia, mutta sen ylikäyttö fiktion tehokeinona on jo ainakin itselläni syönyt koko asian hirveyden olemattomiin. On aika puistattavaakin, millä tavoin nykyihminen voi turtua väkivallalle. Siksi ajatukseni ovat ristiriitaiset tämänkin teoksen lukuisten raiskauskohtauksien osalta. Niillä on merkitys kokonaiskuvan ja Juden tarinan kannalta, mutta liika on liikaa. Toisaalta katsantokulma seksuaaliseen väkivaltaan on tuore ja siksi tärkeä. En muista koskaan lukeneeni teosta, jossa olisi kerrottu miespuolisen henkilön kokemasta seksuaalisesta väkivallasta sekä lapsena että aikuisena ja väkivallan seurauksista myöhempään elämään.

Kauneimmiksi tarinoiksi muodostuivat mielestäni sekä Haroldin ja Juden isä-poikasuhde että Willemin ja Juden parisuhteeksi muotoutuva elinikäinen ystävyys. Molemmat edellä mainitut ihmissuhteet antavat lukijalle toivoa kaiken hirveyden keskellä. Sekä Harold että Willem välittävät Judesta niin pyyteettömästi, että välillä olin jopa vihainen Juden henkilöhahmolle siitä, kuinka huonosti hän kohtelee itseään. Teos antaa mielestäni melko tarpeellisen ikkunan siihen, millaista vakavasti sairaan ja itsetuhoisen ihmisen pään sisällä on. Siinä ehkä piileekin Pienen elämän tärkein anti – suoda lukijalleen empatiaa ja ymmärrystä. Luultavasti kaikki ovat nähneet internetissä fraasin, joka käännettynä menee jotakuinkin niin, että ole aina kiltti, koska et voi tietää, mitä toisen ihmisen elämässä on meneillään. Vaikka kulahtaneita Tumblr-aforismeja vierastankin, edeltävä tiivistää Pienen elämän sanoman melko napakasti.

4 vastausta artikkeliin “Kirja-arvostelu: Pieni elämä

  1. Olen Kalevan blogin- Eino lukee ja kertoo -kirjoittaja. Löysin tämän antamasi linkin avulla.

    Tein eilen illalla seuraavaa. Perustin oman blogin nimellä:
    http://www.eino-lukee-ja-kertoo.fi

    Jatkan kirjoittamistani siellä siitä, mihin se Kalevan tekemän ratkaisun takia jäi. En anna periksi, vaikka harmittaakin. Olen seurannur kirjoituksiasi. Olen kommenteissa ollut nimimerkki ’sanatonlaulu’.

    Tykkää

    1. Hei!

      Uusi blogialusta SimpleSite on parempi ja monipuolisempi kuin Kalevan vastaava. Se turvallinen, koska maksamalla kuukausimaksun noin 11 euroa ne eivät katoa.

      Laajensin aihepiiriä samalla. Uutena asiana otan mukaan runoja ja novelleja, joita olen kirjoittanut vuosien aikana kirjoittajakurssilla Oulu-opistossa. Uutta on myös musiikin kuuntelu, johon kerään aikaisempia musiikkiaiheitani siten että on helpompi poimia kuunneltavaksi se artisti, jota lukija haluaa kuunnella.

      Siirrän myös entisiä kirjoituksia uuteen alustaan vähitellen yksi kerrallaan. Nyt olen siirtänyt niitä 2, mutta työ jatkuu palvelemaan uusia lukijoita joita luultavasti saan. On vaara, että Kaleva sulkee nekon, vaikka meillä on niihin tekijänoikeudet. Toivottavasti näin tyhmästi ei tehdä.

      Tykkää

  2. Olen täyttänyt uutta blogialustaa vauhdilla, kun sain kerrankin vapaat käset. Minulla on aikaa eläkkeellä ja myös halu kirjoittaa.

    Olin monta vuotta välillä kirjoittamatta mm. terveydellisistä,syistä. Nyt voin paremmin. On uskomatonta, mutta sain tehtyä 32 tekstiä, jotka löytää lueteltuna blogini osassa ”uusia kirjoituksia”. Lisäsin melko pian alun jälkeen osion ”Kunnelkaa runoja”, koska pidän niistä.

    Valitettavasti lukijatilastoissa näen että, menetin suuren osan aikaisemmista lukijoistani. Erityisesti näyttävät maanpuolustuksen harrastajat kadottaneen minun uuden osoitteeni. Sen sijaan kulttuurin puolella on ollut menestystä lukijamäärissä, erityisesti runouden ja musiikin kuuntelussa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: